"Kuinka monta talvea Joudun muistamaan Etkö sinä lähdekkään Minusta milloinkaan Eilen neljä tuntia mä itkin Eikä mikään helpota"

Tehtiin suunnitelmaa mun tääl asumisen tavoitteista ym.. Se lista sai mut miettii, et kuinka helvetisti mun pitää tehdä töitä, miten helvetin pitkä matka mulla on edessä, ja se sai väistämättä miettii , et miten helvetis mä jaksan, ja onko mun mahdollista parantua tästä paskasta.. Aina aamusin saattaa olla semmone olo , et jees päivä , et nyt teen sitä ja tuota ja tätä, mut sit ku ilta alkaa lähestyy, rupee ahdistaa ihan vitusti, tulee semmone olo, et mun elämä on vaa tätä samaa paskaa. Rajoitteita, päässä olevia vitun pelkoja, asioita mitä "en voi tehdä", asioita mitä toistan, et mä pysyisin kasassa. Vittu mä inhoan tätä! Kukaan, ei kukaan voi tietää mitä helvetin kamppailua käyn joka helvetin ilta pienessä mielessäni, et pysyisin kasas, etten panikois, et oisin ees jollainlailla normaali ihminen. Mä haluisin parantuu, mä en tiedä miten mä jaksan tätä. Mä en tiedä miten tästä parannutaan, mä en tiedä vittu mitään. Mä itken taas, mut se ei helpota. Mä pelkään sitä, et entä jos mä en jaksakkaan tätä. Mä pelkään kuolemaa, ihan helvetisti, mut välil tulee semmone olo, et entä jos mä en jaksa? MÄ HALUAN parantua, haluisin elää niinku muutki ihmiset. Tehdä normaaleita asioita, mut tällä hetkel se ei onnistu! En oo jaksanu moneen päivään postata. Anteeks. Mut tuntuu , et mul ei oo kirjotettavaa, tää on vaa tätä samaa paskaa, mut sitä mun elämäki on..

Kävin tänää kysyy työharjottelu paikkaa, mua vaan pelottaa, et jos luovutan senki suhteen jos saan sen paika, et jos musta ei oo siihenkää. Onko musta mihinkään?