monen moista parin päivän ajalta

Esitys meni suht hyvin, yks kappale ei oikee sujunu ja se lopetettii sit kesken :D ja muute kaikki meni ok:sti. Ekan kappaleen aikana jännitys laukes, ja alko helvetin moine vapina, mut mulla se ei onneks vaikuta ääneen. Hyvä fiilis jäi, ja tunsin taas voittaneeni itseni.

Eilis ilta puolestaan meni miten meni, sain illalla paniikkikohtauksen, olin niin väsynyt ja jännitin tän päivästä laulamista! Eka oli koko illan semmone apua apua, sit suihkus rupes ahistaa, sit tulin huoneesee ja tuli pakokauhu. Sit oli pakko päästä ulos, menin ulos jugurttipurkin ja laukun kaa ku laukus oli juomista, ja polttelin siin pari tupakkaa ja kokeilin rauhottuu. Oli kauhee kuoleman pelko, ja vapisutti, ja huippas ja kaikki tuntu tosi oudolta. Ennen ulos lähtöö nappasin puolikkaa opamoxin.. Nuo rappuset on ainuut mitkä pelottaa ihan saatanasti lähtee siin olotilas kävelee alas... Mut selvisin. Aikani pihalla olin sit tulin sisälle, ja alko helpottaa, vaik ajatukset meinas välillä karatakki. Mut sit sain viel ihmee aikasi unen päästä kii. Olen ylpeä itsestäni.

Ja tänä iltana pelattiin porukassa ja oli tosi hauskaa. Yleensä en siihen aikaan enää tee mitään kun ahdistaa, mut nyt aattelin et perkele, voin mä pelata, et sit lähen vaik kesken pois jos rupee ahdistaa ihan kamalasti. Käytiin myös toisen tytön kaa joka asuu tääl samas paikas, ni kaupas, ja juteltii kaikkee mukavaa, mitä lapsuudes on ajatellu ja luullu, esim. et mustavalkeeohjelmii ku katto nii luuli et ennen ei oo ollu värei. Sit mä muistan ku mä luulin ihan pienenä joskus 4 vuotiaana, et ku äiti ja iskä laitto mut aikaseen nukkuu, et ku on keskiyö , et aikuiset muuttuu hirviöiks. Se oli kamalaa. Mut samalla mulle tuli mielee, ku ala-asteel nukuin iskän luona aina sen vieres,  nii aina ku rupesin nukkuu, niin iskä silitteli mun hiuksia.. Toisaalta se oli ahdistavaa, mut samalla tuli sellane olo, et musta välitetään. Onneks oon löytäny sen saman tunteen nyttenki, vaikka se oli välillä kateissa, sillon ku olin masentunu.. Paljon on tullu taas mietittyy ja pohdittuu. Välil ku onnistus nollaa ajatukset.

Synttärit meni lepposasti, eli nyt sitä ollaan täysikäne! :)
Yöt tääl uudes paikas on menny ihan ok, vaikka illalla aina ahdistaa..
Viime viikon onnistuin nousee aamusin iha helposti, oli reippaat tunti aikaa laittautuu ja syödä aamupalaa. Mut sit tänä aamuna oli tosi vaikee nousta.. En kuullu herätyskelloo joka oli pari kertaa soimas, tai en tiiä kuulinko, ku oli sen verra hiljasella, et sammutinko unissani vaiko en heränny ollenkaa. Enkä itse asias muista kunnol et ku käytii herättämäs. Aina ku on vaikee aamu, ja tuntuu ettei herää tommosii niin tulee semmone paniikki heräänkö seuraavana aamuna ollenkaa, et entä jos en herääkkää. Ja illallaki pelkään et saan jonku sydänkohtaukse ja kuolen, tai et pyörryn ja joku löytää mut vasta aamulla. Kaikki noi pelot tuntuu aina niin todelliselta.. Ahdistaaa! Itkettää mut en haluu itkee koska sit silmät tuntuu kauheelta ja sit saa aina panarit jo siitäki. ARGH!

Anteeks ku en oo jaksanu postailla, tuntuu vaa ettei oo mitään mitä kirjottaa, tai sit jos on, nii ei haluu muistella sitä yms. Mut siis, tulin tänää uutee "laitoksee" tai tämmösee tukiasumis juttuu, ja oon tääl pari viikkoo ja katon millast tääl ois asua.. Nyt on jo semmone olo, et mulla on ikävä omaa sänkyy, sitä tuttua ja turvallista laitosta ja niitä aikuisia kenen kaa on reippaat pari vuotta asunu ja ollu.. En tiedä mitä tästä illasta tulee, toivottavasti menee ok, mut jänskättää.. Kattoo oonko tääl niin pitkää ku oli aluks sovittu.. Sekavat fiilikset. Ja tääl on nii hirvee hiljasta, ahdistaa.. Tekis mieli lähtee käymää kaupas, mut mun pitää kävellä sinne ja ahdistaa jos ihmisiä kävelee vastaan ja ne kattoo mua. Haluisin et voisin käydä normaalisti kaupassa, luottaa ihmisiin , luottaa itseeni ja uskoa että pärjään, mutta silti pieni ääni päässäni sanoo "entä jos kaadut" , "entä jos pyörryt"  ,  "entä jos kuolet" , "sun jalat ei kanna", "kaikki katsoo" ,"kaikki näkee sun läpi"..

Ikävä ihmisiä.. Huoli ihmisistä.. Silence, sulle toivon kaikkea hyvää, oon susta huolissani , toisaalta myös toiveikas, olet uskaltanut hakea apua. Toivon nin paljon , että saisit elämästä kiinni <3 Susta on tullu tärkeä, vaikka ei edes tunneta.

"ehkä joskus et tunne itseäsi olet vieras omassa ruumiissa ahdistus kalvaa sisälläsi ja painajaiset unissa pidä silloin kynsin hampain kiinni todellisuudesta vaikka vaikeaa se on ain"

Vittu mikä yö. Olin nukahtamassa just vähän ennen kahtatoista, sit havahduin just ku olin nukahtamaisillani, sit ku oli tosi väsyny olo niin sain paniikkikohtauksen. Oli koko ajan tosi epätodellinen olo ja horjuin keittiöön ja pyydin rauhottavaa, sit lähin viel tupakalle, sit tulin takas huoneeseen ja sain joskus vähä ennen yhtä nukuttua.. Oli taas niin karmee olo. En inhoo mitään niin paljo ku noit paniikkikohtauksia! Koko ajan vaa aattelin et mie kuolen nyt tai pyörryn tai sekoon :S
Ja tänää pikkusiskon luokse käymää <3 Itkin eilen melkei silmät päästäni.. Mut joo, nyt jatkan lasityön tekoa..