Mien jaksa. Kaikki tuntuu niin vitun turhalta. Miun elämästä ei tuu ikinä mitään, mien ikinä pääse tota kouluu läpi, en tiiä miks ees yritän. En todellakaan tiedä. Tekis mieli lopettaa sekin tuntuu niin turhalta tapella koko ajan päänsisällä et uskallanko mennä kouluun vai en. Tänään ei sai vallan enkä sit lähteny minnekkää.. En osaa sanoin kuvailla tätä mun oloa. Mulla on niin epätoivoinen olo, pystynkö ikinä tappelee tätä ahistusta vastaan , et miun elämästä pystys tulee jotain, musta tuntuu et mien pysty. Tänään tuli niin paha olo, et otin terän ja viilsin. Again. Painoin kovaa, ja vertaki tuli enempi ku pariin vuoteen. Ei tunnu hyvältä.. En kyl ees tiedä miltä tuntuu.. Kaduttaa, mut toisaalta ihan sama. Mulla on niin vitun yksinäinen olo. Kaikki kaverit on jossai. Ei oo oikeestaan ketään kaveria kelle kertoa tästä paskasta, ei oo ketään kuka kävis kyläs ( paitsi viikonloppusin joskus..) Muutama ois kenenkaa vois nähä, mut ne ei tiedä tästä olosta, ne ei ymmärrä . En jaksa ees soittaa niille, koska en halua selittää. On niin helvetin yksinäistä. On paha olla.

Paha olla. Eilen ahdisti mielettömästi, tänä aamuna kun heräsin sama ahdistus palasi. En selvinnyt autokouluun. En olis rattiin uskaltanu lähteä. Ahdisti ja väsytti , kun en saanu kunnolla nukuttuu. Nyt miun pitäs olla koulussa, mutta istun kämpillä ja soimaan itseäni siitä, et en selvinnny sinne saakelin kouluun! Kaveri yrittää suostutella et menisin, ahistaa ajatus matkasta, siel voi tulla ihmisiä vastaan, ahistaa ajatus koulusta, kaikesta! Miksi pitää olla näin saamaton ja tää ahdistus, mie inhoan tätä, ihan yli kaiken.

-

Ikävä menneitä, ikävä siskoa. Ikävä sitä kaikkea mitä meillä oli. Anteeksi, et varmaan arvosta tätä, mut mun on pakko kirjottaa, pakko päästää ulos nää ajatukset mitkä pyörii ympyrää miun päässä. Mietin sitä, et miks tähän pisteeseen ollaan tultu.. Joko me ei nähä / soitella / kirjotella tai sit jos pietään yhteyttä, niin kerrotaan vaan siitä kuui paska olla on.. Jotain särky siinä vaiheessa kun sie muutit. Tai oikeestaan siinä vaiheessa kun sanoit ensimmäisen kerran et muutto on edessä.. Enn muista millon oisin itkeny niin paljo. Sillon itkin, ja se tuli suoraan sydämestä, mien tienny miten selviän. Kenestäkään ei oo niin lyhyessä aikaa tullut miulle yhtä tärkeää. Muistan sen, kun lähdin ulkomaille viikoksi, mietin , et miten pärjään ilman sua. Ikävöin siellä ollessani, ja laitoin viestiä.. Sit päästiin onneks yhdessä ulkomaille.<3 On oikeesti niin ikävä sitä kaikkea. Oltiin kun paita ja perse. Tää on tosi sekavaa tekstiä, mut pakko kirjottaa, kun en uskalla kenellekkään puhua. Nykyään ei nähdä kun sillon jos mie käyn moikkaa.. Toivosin tosi paljo et sie voisit käydä meillä, ymmärrän et sulla on syysi. Mut tulee väistämättä mieleen , et vika on miussa.. (saattaahan se siis hyvin ollakkin.) Ja miulla on semmonen tunne, et miun tuki ja apua ja mikään ei riitä.. En tiedä ymmärrätkö.. Tästä voidaan jutella lisää jos haluat. Mut poinntti on se , et miulla on ikävä sitä aikaa kun meidän ystävyys oli muutakin kun pelkkää valittamista. Toivoisin, et voitas tavoitella vielä jotain samankaltaista mitä se oli.. sekavaa sekavaa sekavaa sekavaa , mutta niin on miun pää ja ajatuksetkin. Tästä piti tulla yleinen postaus, mut näköjään tulikin sinulle ja meidän väleille omistettu postaus.. Mut olet äärettömän tärkeä. <3

Kaduttaa, niin paljon. En halua jäädä tähän koukkuun enää ikinä, enkä sitä tällä hetkellä pelkääkkään vakavissani, mut miun pitäs keksiä joku muu keino tälle. Pitäis uskaltaa sanoa ääneen, mut se on niin hiton vaikeeta. Ennen nautin tästä jälki kivusta, mut just älysin , et en enää. Tuntuu vaan pahalta. Ja toisaalta hyvä, ei tee mieli vähään aikaan tehä näin. Toivottavasti ei enään. Pelkään aina et mitä tästä seuraa.. Huutoa, valitusta? Mut oon kuitenki edistyny, 7-8 luokalla tää oli päivittäistä , joka päiväistä pitkän ajan. Välillä lopetin ja sit laitoksessa oli pitkään kausi et halusin viiltää ( ja miulla tämä siis tarkottaa sitä, et viillän siks et tää sisäinen paha olo lähtis vähäks aikaa, ei todellakaan missään tappamis ajatuksena. Ja oikeestaan en halua ees että verta tulee pahemmin, joo aina tietty jonku verran, mut ei nää oo ikinä ollu syviä, oon niin kipu herkkä.) Mut pitää keksiä jotain tän tilalle, et näitä tilanteita ei tulis!

sorruin ja nyt kaduttaa. anteeksi.. :C

"jos sua ei ois ollut niin olisin keksinyt sut ois susta samanlainen tullut mitään en ois muuttanut"

Miulla on ihan helvetin paha olla. Vitun syksy, vitun elämä, vittu! Nyt on semmonen olo, et mun tekis mieli etsiä vaan shaveri ja painaa se ihoa vasten. Tuntea se kipu, ja unohtaa tää paha olo hetkeksi, mut mie tiiän, et se ei oo ratkasu, mut en mie tiedä mitään muutakaan mikä helpottais. Puhuminen on vaikeeta, en osaa ite alottaa keskustelua jos on tämmönen olo. Mut en haluis sortua, mut en tiiä oonko tarpeeks vahva. Miulla on niin mieletön ikävä, mielettömän yksinäinen olo. Tuntuu , et mie oon ihan yksin täällä. Huono päivä vaihteeks.. Kaikki kaverit on jossain, niillä on kaikkee muuta, mie oon kämpillä. En halua tehä mitään , en lähteä kauas. Ahdistaa. Mie inhoan tätä oloa. I-N-H-O-A-N. En osaa kirjottaa, en osaa pukea sanoiks tätä oloa joka velloo miun sisällä.

pitkästä aikaa..

En ole jaksanut kirjottaa, on ollut vaikka mitä, koulua pitäisi yrittää käydä, mut se ahdistaa.. Ei niin paljon kun viime syksynä mut kuitenkin.. Autokoulua käyn, harrastuksiakin jatkoin. Tuntuu et on paljo kaikkee, ja sit jos en pysty/jaksa tai muuten mene kouluun tai harrastuksiin niin sit tulee hirvee morkkis .. Ahdistuksiakin on ollu enempi, en tiedä johtuuko syksystä ja tästä pimeydestä.. Toivottavasti lievenee.. Muuten kaikki siis ihan ok, pieni ahdistus yrittää vaan häiritä miun tekemisiä.. Ja nyt oon kipeenä.. Nokka ja kaikki ihan tukos ja sekös vasta ahdistaa lisää.. Eilen yöllä panikoin kun tuntu etten saa henkeä, enkä tiennyt johtuuko flunssasta vai ahdistuksesta.. Ja ystävän puolesta oon huolehtinnu ja murehtinu, Saippuakupla, oot äärettömän rakas!