ooooo, oli puhe et joskus lähetään kyprokselle!! hirmunen ikävä sinne, mut heti iskee mieleen ajatukset, et en mä kuitenkaa pääse sinne, miks mä ansaitsisin päästä sinne? kuitenki kuolen ennen sitä. en tiedä ajatukset on taas sekavia. mut haluun kyprokselle, ah <3 ikävä ikävä ikävä. ja niin paljo ois siel nähtävää !! hirvee kuoleman pelko taasen. :c

Mukava päivä, kavereiden kaa meni ajelles, ja huomen eläinpuistoon kaverin kaa ja grillaamaan! :) Nyt vaan ihan kamala ikävä kaikkee menneitä, ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä !!


Mä en tiedä miks, mut mua ahdistaa aina jäädä, jos mä jään jonku poikapuoleisen kaa tänne keskenää. Sama oli entises laitokses et jos oli joku vieraampi mies ohjaaja ja olin vaik yksi niin mua ahdisti ihan vitusti.. argh.

Hui helvetti. Huippas vessassa ollessa nii pahasti , et luulin et taju lähtee. Sit hoipertelin huoneesee, otin suklaata, join ja menin syömää jugurttii, kädet vapis höpelönä ja ahisti, siks ku säikähdin.  Järki sanoo, et johtuu niskoista tai jostai muusta järkevästä, mut paniikkiajatukset sanoo taas muuta. Nyt on ok olo, paitsi ahdistaa ja väsyttää. Ja seläs tuntuu aina jos  vaik rappuset tulee ylös ja pysähtyy ja hengittää syvään , semmosta kkipua, saman aikaista ku sydän lyö ;< pää leviii.

"Olen matkalla eksyneiden taivaaseen Olen matkalla hullujenhuoneeseen Minä syöksyn vasta tuuleen, niin kuin väärinpäin lentävät linnut"

Huhhuijjaa taas mikä ilta! Eli ilta meni aika tasaisen ahdistuksen kanssa. Sit ku kello läheni kymmentä, rupes ahdistaa aivan pirusti kun tiesin et aikuinen lähtee. Loppu pelis itkin varmaa yli tunnin ja raavin itteeni. Rystyset on iha auki ja helkutin kipeet, mut en valita siit sen enempää, iteppähä aiheutin. Sit otin hampaat irvessä rauhottavaa, sitku se rupes vaikuttaa alko olla jo vähä parempi olo, ja pystyin kuvittelee nukkumaa rupeemista. Loppu pelis aikuine pääs lähtee vasta puol kakstoista yöl täältä :C

Tänää ollaan käyty kylil, kirpputoril, ja sit käytii ulkona syömäs, ja selvisin kaikesta ilman ahdistusta!! :o Hyvä mie.

Ihan vitun paska olo. Itkettää. Koko päivän ahdistanu ja ollu aina epätodellinen olo. Kävin lääkäris.. Ei mtn erikoista, lääkkeitä nostetaa jonku verran.

Kynsin taas käteni ja rystyset on auki.

"Kuinka monta talvea Joudun muistamaan Etkö sinä lähdekkään Minusta milloinkaan Eilen neljä tuntia mä itkin Eikä mikään helpota"

Tehtiin suunnitelmaa mun tääl asumisen tavoitteista ym.. Se lista sai mut miettii, et kuinka helvetisti mun pitää tehdä töitä, miten helvetin pitkä matka mulla on edessä, ja se sai väistämättä miettii , et miten helvetis mä jaksan, ja onko mun mahdollista parantua tästä paskasta.. Aina aamusin saattaa olla semmone olo , et jees päivä , et nyt teen sitä ja tuota ja tätä, mut sit ku ilta alkaa lähestyy, rupee ahdistaa ihan vitusti, tulee semmone olo, et mun elämä on vaa tätä samaa paskaa. Rajoitteita, päässä olevia vitun pelkoja, asioita mitä "en voi tehdä", asioita mitä toistan, et mä pysyisin kasassa. Vittu mä inhoan tätä! Kukaan, ei kukaan voi tietää mitä helvetin kamppailua käyn joka helvetin ilta pienessä mielessäni, et pysyisin kasas, etten panikois, et oisin ees jollainlailla normaali ihminen. Mä haluisin parantuu, mä en tiedä miten mä jaksan tätä. Mä en tiedä miten tästä parannutaan, mä en tiedä vittu mitään. Mä itken taas, mut se ei helpota. Mä pelkään sitä, et entä jos mä en jaksakkaan tätä. Mä pelkään kuolemaa, ihan helvetisti, mut välil tulee semmone olo, et entä jos mä en jaksa? MÄ HALUAN parantua, haluisin elää niinku muutki ihmiset. Tehdä normaaleita asioita, mut tällä hetkel se ei onnistu! En oo jaksanu moneen päivään postata. Anteeks. Mut tuntuu , et mul ei oo kirjotettavaa, tää on vaa tätä samaa paskaa, mut sitä mun elämäki on..

Kävin tänää kysyy työharjottelu paikkaa, mua vaan pelottaa, et jos luovutan senki suhteen jos saan sen paika, et jos musta ei oo siihenkää. Onko musta mihinkään?

Tuskia ja pieniä patoja itketty vähemmäks, nyt alkaa rauhottava vaikuttaa, varmaan pitäs painuu pehkuun. Tuntuu oudolta, mut toisaalta hyvältä jos joku tulee silitttäään tai halaa ku on paska olla, tuntuu tosi tosi oudolta, ei kukaan ennen oo tehny niin.. Tai en ainaskaa muista.. Ehkä laitokses aina joku, mut sillon kotona.. Mut joo nyt rupeen koisii ennenku rupeen taas vetistelee.

"Kuuletko kun veden alla mä Huudan ääneen sen kaiken Ihanan, vapauttavan Janottavan, kiperän Pelottavan, uuden"

Ahdistaa taas niin vitusti! Eilinen ilta meni panikoides/ yrittäen välttää paniikkia ja olo oli karmee. Nyt koko vitun päivän on ahdistanu ja ilta pelottaa ihan helvetisti.. Eilen tääl oli aikuine yötä, tilanne ei päässy leviimää käsii, mut entä ens yö.. :C Ens viikol lääkäri, pelottaaaaaaa.. Verikokeitte tulokset on tullu sille, ja sit pitäis yrittää kuntoutusrahasta puhuu jos sitä sais.. Sais maksettuu vuokrasakki..

Koko illan on itkettäny, mut ne kyyneleet ei tule.. Ne jumii taas tonne ja ne patoutuu mun sisälle.. Kuuntelen Jesse Kaikurannan laului, ai että, menee kylmät väreet aina.. Ja kyyneleet yrittää puskee, mut ne ei vaa tuu. Varmaan sit taas paniikin sekainen itku kun aikuinen on lähös illalla.. En haluu ees miettii.

Tuntuu vaa ku paha olo velloo mun sisällä, vaikken ees suoranaisesti tiedä mikä on.. On vaa niin helvetin paha olla. Niin helvetin yksinäinen olo. Olo, et tuntuu tosi epätoivoselta.. Tekis mieli tehä vaikka mitä, mut en edelleenkään halua, koska mie oon päättäny , etten enää tee mitään.. Tai siis oon päättäny etten leiki veitsien kaa. Taisin mie jo kynsiä ihooni, mut en koe sitä yhtä pahana asiana kun viiltelyä..

Eilen oli ihan kauhee ku tuli hirvee pakokauhu ja piti päästä ulos, ja nuo helvetin rappuset! Ois tehny mieli rueta itkee, ja jättää menemättä ulos, mutku pääs jyskyttää vaa ajatus et pakko päästä.

Tänää laittelin kaikkii mun tavaroita, siel tuli esiin kaikkii päiväkirjoi, papereita, kaikkee hyviä (ja myös niit ei-niin-hyviä) muistoja mieleen..

Haluisin uskoo, ja luottaa itteeni , et kyl mie pystyn, mutkun en osaa..













I.k.ä.v.ä

Vittu mikä yö.. Tai siis, no yö meni sit iha ok, mut en muista millo ois ahdistanu noin paljo ku viime yönä, tai iltana.. Koko aja oli semmone olo , etten pysty paikoillani olee. Kävin parikertaa pihal , mut sit sain rauhotuttuu, ja nukahinki nopsaan. Mut inhoon illalla tota olotilaa, kun on väsyny, mut ahdistaa niin paljo, ettei pysty rupee nukkuu :C
Tän päivän oon vaa möllöttäny koneel. Ois ollu kiva käydä kirppiksillä, soitin jopa äitillekki, mut ei se lähteny sit. Kavereita vois tiesti nähä, mut en jaksa. Mummonki luona vois käydä, mut en jaksa lähtee sinnekkää.  Ja tää ahistus jäi taas eilisestä <3 Rakastan tätä!

Menin sit nukkuu päikkärit.. Varmaan pari tuntii nukuin, eli bye bye yöunet.. Tai no, ehkä ne vaa vähä siirtyy.. Välil on ok olo, välil ahdistaa.. Ikävä.. Ja asioita pyörii mielessä.. Välil miusta tuntuu , et mie aattelen ihan liikaa.. Ja ah, meillä on ihanat naapurit <3
Vähän pökkelö olo kun tuli oikeesti nukuttua, varmaan pitäs lähtee käveleksii pihalle. Mut siis, viime yö meni hyvin, vaikka pelottiki etukäteen!

Haikee olo, ja ajatukset pyörii oikeesti ympyrää, kaikki muistot entisestä laitoksesta, kaikki huonot hetket, ja ne hyvät! Ahdistaa tää olo.. Ja yö.. Viime yö meni ilman suurempia panikointeja.. Pari kertaa meinas ajatukset lipsua , mut sit sain pidettyy ne kasas.. Toivon niiiiin paljo, et tääki yö vois mennä viel hyvin! En tiedä onko liikaa pyydetty, mut otin taas rauhottavaa jos sais vaikka nukuttuuki, ilma et säpsähtelen hereille, tai et pumppu hakkais höpelönä, tai ois epätodelline olo..

"Kyllä lesbotkin voi saada lapsia"- kommentti aiheutti hilpeyttä tänään, mut sit tuli semmone olo taas, et mikä helvetti mie oon.. Taas tämmöne äh, en osaa selittää taas oloani ja mietteitäni.. En haluis luokitella itseäni lesboksi, mutta en koe olevani heterokaan, ehkä sitten bi, mutta kun miuta ärsyttää tää helvetin lokeroiminen! Argh. Muutenki ihana paniikin/itkun täytteinen ilta ja nyt seurana päänsärky. Toivon niin paljo , et saisin nukuttua ilman ahdistuksia, ja otin sit taas rauhottavaa.. luuseri olo.

Eilisestä yöstä jäi ahdistukset päälle.. Lisäks näin entistä parasta kaveria, juteltii aika pitkää, juteltii kaikista hyvistä muistoista, mut mulle jäi kaivaa mieltä kaikki se paska mitä meidän kaveruuden aikana oli.. Toisaalta mulla on ikävä, ihan helvetinmoine ikävä niitä aikoja, en muista millon oisin nauranu niin paljo ku se ihmisen seurassa, mut sit kaikki se pee.... Esim kun jouduin laitokseen, tää sano mulle, et mun äiti varmaan häpee , kun tyttösä on laitoksessa.. Niin se varmaan häpeski.. Ei äiti puhunu siitä monille, sen ois pitäny myöntää et musta tuli laitoskakara.. Mä uskon sen, et äitii hävetti.

Vittu mikä yö.. Illalla ahdisti jonkun verran, sit ku olin rupeemas nukkuu, olin nii helvetin väsyny ja se ahdisti, sit aina säpsähdin hereille ja oli nii vitun epätodellinen olo ku voi vaa olla, sit aina sydän rupes hakkaa ja tuli hirvee pakokauhu, mut en lähteny ulos niinku yleesä. Sitten loppujen lopuks sain nukuttuu jossain 1 maissa, mut sit heräsin joskus viideltä ja valvoin varmaa 45 min.. Inhoon just noita öitä.. :C

"kulta pieni mä tahtoisin ottaa sinut taas syliin ja puhaltaa pahan pois että kaikki taas hyvin ois"

Pari päivää on menny ihan hyvin.. Mitä nyt viikonloppuna luulin et käärme oli karannu, ja etin koko kämpän ylösalasi, ja neiti löyty terraariosta kiven sisästä, jonne en uskonu sen pääsevän.. Etin vaa hysteerisesti, jos oisin istunu paikoilleni oisin varmaa revenny itkee, enkä ois pystyny tekee mitään.. Mut kaikki hyvin siltä osin..
Mut sit muuten olo.. Pari päivää siis on menny ok, eilen ahisti jonku verran.. Ja tänää vähä enemmän.. Kaikki paska pyörii pienessä mielessä.. Sit "kaveri" jonka kaa oltiin pienenä tosi paljo, semmonen ihminen kelle voi puhua ihan mistä vain, pisti koko päivän viestii et ois halunnu nähä, mut mulla on semmonen olo, et haluunko mä, se on tehny niin paskoja juttuja mun kaverille, monen vuoden ajan.. Ja on se mullekki ollu paskapää.. Mut en mä osaa olla sille vihane, mut silti mulla on semmone olo, etten haluu nähä.. Mut sit , se on tosi maas ite, ja sit mä koen syyllisyyttä, etten nää sitä.. Ja nytki ku juteltii nii tää muistutti, et oon kaikista tärkein sille, ja kiitteli ku oon olemas.. Mut silti.. Mul on nii vitun paska olo, et toine on romuna ja mä oon sille tärkee, ja mä en haluu nähä..  Ja minä tärkein?

Ahdistaaaaa, ja itkettää.. en haluu itkee..  KAMALA IKÄVÄ!

Eli kevään suunnitelmissa, työharjoittelu johonkin ( vanhainkoti tms) .. Jänskättää, mut iha jees idea! Siit ois hyötyy opiskelujen suhteen ja muutenki, oispaha tekemistä, ku istuu koneel tai lusmuta kaupugilla..

Katottii tänää sademies.. Minä joka YLEENSÄ itken harvoin, ni piti kyl kyyneleitä pidätellä.. Ja muutenki oon volissu viimesen viiko aikana enempi ku puolee vuotee .. Hormoonit.. ?
Mut nyt nukkuu, ainaki yrittää.. käärmeet alotti yöllisen vaelluksensa.. 

Vitun ahdistus ja epätodellinen olo!
Kävelty tänää suht paljo.. Pariin otteesee keskustassa käyty.. Lähettii toise tytsyn kaa kaupoille, ahisti eka kaupois, mut selvisin. Sit takas tulo matkan ahisti ihan pirusti, hengitin sit varmaa myös päi persettä ku aattelin koko ajan vaa et oltaspa peril, ja ahisti ja sit jossai vaihees huippas, ja enkös siitä ahdistu lisää ja nyt ahistaa edellee. Vittu mä inhoon tätä! Sitku äitin kaa puhuin puhelimes, ja tää sano et sitä on huipannu koko päivän, nii siitä huolestuin :C vaiks silläki on aina hartiat iha jumis niinku mullaki, mut en maha mtn et huolestun aina ja sit pienes päässäni saan ne aina paisuteltuu ja äh. Oon taas nii helvetin aikaan saamaton vätys. Eiline ilta ahisti tosi paljo, mut sain sit loppupelis nukuttuu, ja nyt ahistaa tää ilta. Mielettömästi..

"Kaikki minussa kuin vaiti valittaa Valos sammuttua eksyin hämärään Ja kun sinua en nähdä enää saa Niin mä juurrun tähän ikävään "

Mulle tuli jonkun muun blogi tekstistä mieleen uni, missä oli mun pieni R. Se oli vielä elossa, ja se oli siinä unessa tosi huonossa kunnossa, ja .. Se sano et mun pitäis jäädä se kans, ja sillä oli kipuja. Ja mä emmin siinä unessa. Aina ku mä muistan ton unen, mulle tulee aivan mielettömän paska olo. Mä en oikeesti miettis hetkeekää jos mä saisin nyt vielä mahdollisuuden nähdä R:n..ja jos voisin muuttaa menneitä, en tekis asioita samalla tavalla. En jättäis käymättä R:n luona, vaikkei se ois meillä.. Mulla on niin mieletön ikävä. Taas mä en mahda mitään, et kyyneleet vaa valuu ja valuu ja tekee musta pandan.

Tää tuntuu taas vaa niin suorittamiselta.. Aina ku oon saanu tehtyy jonku jutun niin rupeen miettii et miten selviin seuraavasta hankalasta tilanteesta ( kaupassa käynti, työpajal käynti, nukkumaan meno) vittu kaikki!  Oon niin helvetin väsyny.

Mulla on just nyt iha helvetinmoine ikävä, ikävä äitiä, ikävä veljiä, ikävä iskää, ikävä entisen laitoksen tyyppejä, ikävä kavereita, ikävä lapsuutta, ikävä R:ää, ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä ikävä!

Ikävä sitä, kun pystyin elää ilman näit helvetin rajoitteita, miettimistä, et miten selviin mistäki. Ikävä "pikkusiskoa" <3 Ikävä leirejä, ikävä tapahtumia missä käytiin, ikävä mökkireissuja, mut en enää uskaltas lähtee mihinkää noista. Tää on niin perkeleen syvältä!!

Nyt on taas semmone olo, et voisin vaikka olla hölmö ja tarttua veitseen, mut en halua. Mä tiedän, et se ei auta mitään, mut en tiiä mitään muutakaan mikä auttais.

Koko päivän on ahdistanu mielettömästi.
Aamul ku ois pitäny lähtee pajalle.. En sit lähteny.. Sit ahdisti ku sukulaisii tuli käymää, sit lähdin viel äitin kaa kauppoihi ja sen jälkee vasta onki ahdistanu.. Kaikki ne jutut mitä se kerto :<
Mua taas itkettää, mut mä en haluu itkee, siit tulee vaa paska olo, ja sit mua rupee ahdistaa ja ku mua ahdistaa nii sit on illal yhtä helvettii jäähä tänne ilma aikuista. En taas tiedä miten päin olisin!

Sanoin kuvaamaton paha olo velloo sisällä, karmea ikävä, pelko, haikeus, kaipuu , yksinäisyys = kaikki paska! Ahdistaaaaaaa! Mie haluisin elää normaalisti, ilman et joudun pelkäämään et kohta on ilta, ja suunnittelee iltarutiineiden suoritukset, millon käyn suihkussa, uskallanko vielä lähtee tupakalle, koko ilta on vaa samaa kaavaa, mitä mä toteutan,et mä selviisin siitä. PERKELE! Ja arki palaa taas, ja mua ahdistaa , niin pirusti. Lisäks vielä entiselle laitokselle tyhjentää huone ja siivoomaan, joka ahdistaa iha 100-0. Miks tää tuntuu välil näi helvetin puuduttavalta? Ja nyt mä itken, vaikka en haluis, kai mä salaa toivon , et tää helpottas oloa. Ja nyt mä koen älytöntä syyllisyyttä kun oon syöny rauhottavii, vaikka ei tunnu ees siltä, että välttämättä tartteisin. Mie joka oon lääkevastainen, jonka kaveri on ollut koukussa rauhottavii ja jonka isäpuoli sanoo, et miusta ei tuu mitään jos syön lääkkeitä.. Mul on nii helvetin paska olo ja yhtää ei helpota kun tietää et ilta ja "yksinäine" yö tulos , ku ei oo ketää aikuista. Tuntuu et kaikki levii käsiin.

ikävä, en halua itkeä.

Tänää puhuttu jonku verran, ja paljo kipeitä asioita, ja osa sit tiesti pyörii mieles, mut on ollu hauskojaki hetkiä, jollon oon nauranu oikeesti. Pari iltaa syön nyt rauhottavii illal, et nää illat lähtis menee eikä leviis käsiin.. Ja tänää koiraterapiaaki saatu. Porukoiden koira oli päivällä täs ja sen kaa peuhasin ja sit oli toinenki koira illan. Voin sanoa , että piristi, vaikkakin oma pieni rakas R tuli mieleen välillä.. Mut nyt ilta rööki ja unten maille!

taas kunnon panarit saatu. empäs muista millonka oisin itkeny noin paljo, tuntu loppupelis etten henkee saa. ei ehkä ollu hyväks koko päivää yksin istuu huonees ja märehtii menneitä ja tulevia.. sit varmaa taas jtn fuckin rytmihäiriöitä ko väpätti tos rinnan alapuolel ja sain siitä helvetin moisen paniiki aikaseks. ihan mieletön kuoleman pelko ja sitä rataa.. mut nyt yritän rueta nukkuu, tää itkusta johtunu päänsärky ei helpota näköjää ku nukkumalla.

Mieletön ahdistus.. Eilinen paniikki jätti näköjään taas jälkensä.. Ahdistaa, itkettää, pelottaa.. En tosiaan tiedä mitä ens yöstä tulee.. Jos isäpuoli ei ois kotona, menisin varmaa kotiin yöks, mut eipä kiinnosta sinnekkää mennä.. On vaa niin helvetin orpo olo niin helvetin yksinäinen.. :C
Ihmeen hyvi tää kuukaus on mennykki.. ARGH!

Niin käsittämätön ikävä, ystäviä, menetyttyjä ja nykyisiä.. sukulaisia, ja niitä rakkaita enkeleitä, joille tahtoisin sanoa, kuinka ikävä mulla on..

Itkettää, mut en haluu itkee! Haluisin halata tärkeitä ihmisiä, haluisin jutella , haluisin nauraa, sanoa et mä oikeesti välitän. Seuraava terapia on vasta viikon päästä, ja nyt tuntuu jo et pää leviää..

En voi mitää, mut kyyneleet vaan valuu ja valuu. Ilta ja yö pelottaa ihan perkeleesti! Ja muutenki olo on paska. Lisäks oon iha hirmu huolissani kaverista, joka laitto viestii päiväl , et hän ei tiedä enää miten jaksaa ja nyt siit ei kuulu mitään. Välil tuntuu, et miks munn pitää kantaa kaikkien muidenki ongelmat omilla harteillani, vaikka tuntuu etten aina jaksa omiakaan. Mietin jo et pistänkö mä sen tyypin äitille viestii , mut mitä mä pistäsin? " luulen et tyttös suunnittelee tappaa ittesä, tai et se on iha vitun väsyny" .. En saatana tiedä! Just tämmösille hetkillä mä toivon, et mul ois äiti , jolle mä voisin kertoo jos mulla on paha olla, et ois joku joka kuuntelis, eikä vähättelis.. Tuntuu et noi kaikki neljä seinää kaatu niskaan. Pakko päästä ulos..

Saimpas ihanan paniikkikohtauksen.. Ai , että mä rakastan näitä<3 Muutenki hyvä päivä sitku tiesin et pitää jäähä kahestaa tänne, ettei oo ktn aikuista talos, nii iski ahistus ja loppu pelis vapisin tuol pihal ja haukoin henkee ja sit oikeesti luulin et taju lähtee jos en pysty normisti hengittää. Ja oli ihan vitun epätodelline olo. Iha semmone olo et sekoon.. Sit ku sisälle pääsin nii korvat vetäs lukkoo ja luulin siinäki et koht lähtee taju , ja näi, mut alkaa rauhottava sen verra vaikuttaa et parempi painuu vällyje väliin.

"Tätä kenellekään kertoa voi en Ymmärtää sen vain nuo pienet orvokit.."

Tahtoisin voida elää normaalia elämää. Illat ahdistaa, nukkumaan meno ahdistaa. Väsymys ahdistaa, kaikki ahdistaa. Kipeenä olo ahdistaa. Tahtoisin voida nähdä kavereita, olla kavereilla yötä, kutsua kavereita yökylään, mut ei, kaikki tuo ahdistaa niin vitusti. Haluaisin voida elää, niin kuin muut nuoret, mut mä en vaan pysty. Mä en tiedä millon mun elämästä tuli tämmöstä, vasta vuos- kaks takaperin mä näin kavereita normaalisti, mä olin kavereilla yötä, mä olin kotona yötä, mä olin jopa kotona yksin yötä. Nyt mä en pystyis. Mua ahdistaa jo nyt jäädä ens yöks yhden pojan kaa keskenää tänne. En tiedä.. Itkettää, suututtaa, on kauheen yksinäinen olo. Varmaan menkatki alkamassa ku mielialat heittelee näin.. Aamul oli iha ok fiilis, ja nyt itken, haluisin käpertyä peiton alle,  jonkun viereen, ja haluaisin halata sitä, kertoa , että mä välitän. 

Katoin tänää Hachiko-leffan.. Mulla tuli aivan karmee ikävä meidän entistä koiraa. Mä en ihan oikeesti tiedä miten jotain eläintä voi ikävöidä näin paljon. Se on ollu varmaan kaikista tärkeitä mitä mulla on ikinä ollu.. Ja sit ku ton leffan lopus, se Hachiko odotti melkein 10 vuotta joka päivä siel juna-asemalla, mulle tuli ihan vitun paska olo. Mietin vaa sitä, et onko R oottanu mua, onko se kaivannu, mut mä oon kaivannu nää kaikki helvetin pitkät vuodet sitä, ja nyt kaipaan vielä enempi, kun tiedän, etten voi enää nähdä R:ää.. Aina kun katson valokuvia, mulla tekee pahaa kattoo R:n kuvia. Mulle tulee mieletön ikävä, hirvee kaipuu. Ja kun tuolla albumissa on kuvia missä mä halaan sitä, missä me nukutaan vierekkäin.. Ja nytku R ei oo enää elossa. Miks mä en käyny kattoo sitä? Vaikka mä oisin voinu. Mua kaduttaa, mua kaduttaa niin paljo. Mä mietin pitkään , et meenkö mä kattoo.. Mietin sillo, et pahentaisko se mun oloa, ja sit mä jäin empimään ja sit sain kuulla et R on nukkunu pois. Mä en voinu sillo ees sanoo kellekkää, mulla ei ollu ketään kelle kertoa, mä surin vaa yksin. Äiti ei oo ikinä ymmärtäny miten tärkee R oli mulle.. Joskus kysyin äitiltä puhelimessa , et onks meillä R:n vanhoja lelui enää talles, äiti vaa hymähti, et mitä mä niillä teen ku meillä on uus koira jo.. Mä itkin se puhelun jälkee pitkään, koska kukaan ei tuu korvaamaan mulle R:ää.. Kukaan ei pysty viemään sen paikkaa.. Mut sit kyl varmaa äiti älys vähä ees , ku oli miu terapeutinn , äitin ja miun tapaamine, ja juteltii kaikesta menneestä siellä, vanhempie erosta, R stä ym, ja heti ku otettii R puheeks, rupesin itkee, ja itkin varmaa koko loppu käynni ajan. Siinä äiti sano, ettei tienny miten vaikee asia R:stä luopumine oli mulle, miten se vaikuttaa vieläki miu elämään.

   " Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet
Kiinni sinussa mä kasvoin elämään
Olit voimani ja minkäs sille teet
Nyt mä juurrun tähän ikävään
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa
Valos sammuttua eksyin hämärään
Ja kun sinua en nähdä enää saa
Niin mä juurrun tähän ikävään"

En jaksa lukea koko tekstiä läpi enkä korjata, silmät on kyynelistä sumeana.. En muista millon oisin viimeks itkeny..

Kuumetta, ahdistaa, pelottaa, inhoon olla kipeänä, pelkään aina kaikkee, arhg ja tää epätodellinen olo :(( en tykkää! laske kuume! Aina ku nousee lämpöä, pelkään et kuume pomppaa 40 ja et oon vähintää kuoleman sairas, ja ja ja .. en tiiä : (((