Mieletön ahdistus.. Eilinen paniikki jätti näköjään taas jälkensä.. Ahdistaa, itkettää, pelottaa.. En tosiaan tiedä mitä ens yöstä tulee.. Jos isäpuoli ei ois kotona, menisin varmaa kotiin yöks, mut eipä kiinnosta sinnekkää mennä.. On vaa niin helvetin orpo olo niin helvetin yksinäinen.. :C
Ihmeen hyvi tää kuukaus on mennykki.. ARGH!
Niin käsittämätön ikävä, ystäviä, menetyttyjä ja nykyisiä.. sukulaisia, ja niitä rakkaita enkeleitä, joille tahtoisin sanoa, kuinka ikävä mulla on..
Itkettää, mut en haluu itkee! Haluisin halata tärkeitä ihmisiä, haluisin jutella , haluisin nauraa, sanoa et mä oikeesti välitän. Seuraava terapia on vasta viikon päästä, ja nyt tuntuu jo et pää leviää..
En voi mitää, mut kyyneleet vaan valuu ja valuu. Ilta ja yö pelottaa ihan perkeleesti! Ja muutenki olo on paska. Lisäks oon iha hirmu huolissani kaverista, joka laitto viestii päiväl , et hän ei tiedä enää miten jaksaa ja nyt siit ei kuulu mitään. Välil tuntuu, et miks munn pitää kantaa kaikkien muidenki ongelmat omilla harteillani, vaikka tuntuu etten aina jaksa omiakaan. Mietin jo et pistänkö mä sen tyypin äitille viestii , mut mitä mä pistäsin? " luulen et tyttös suunnittelee tappaa ittesä, tai et se on iha vitun väsyny" .. En saatana tiedä! Just tämmösille hetkillä mä toivon, et mul ois äiti , jolle mä voisin kertoo jos mulla on paha olla, et ois joku joka kuuntelis, eikä vähättelis.. Tuntuu et noi kaikki neljä seinää kaatu niskaan. Pakko päästä ulos..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti