Anteeks ku en oo jaksanu postailla, tuntuu vaa ettei oo mitään mitä kirjottaa, tai sit jos on, nii ei haluu muistella sitä yms. Mut siis, tulin tänää uutee "laitoksee" tai tämmösee tukiasumis juttuu, ja oon tääl pari viikkoo ja katon millast tääl ois asua.. Nyt on jo semmone olo, et mulla on ikävä omaa sänkyy, sitä tuttua ja turvallista laitosta ja niitä aikuisia kenen kaa on reippaat pari vuotta asunu ja ollu.. En tiedä mitä tästä illasta tulee, toivottavasti menee ok, mut jänskättää.. Kattoo oonko tääl niin pitkää ku oli aluks sovittu.. Sekavat fiilikset. Ja tääl on nii hirvee hiljasta, ahdistaa.. Tekis mieli lähtee käymää kaupas, mut mun pitää kävellä sinne ja ahdistaa jos ihmisiä kävelee vastaan ja ne kattoo mua. Haluisin et voisin käydä normaalisti kaupassa, luottaa ihmisiin , luottaa itseeni ja uskoa että pärjään, mutta silti pieni ääni päässäni sanoo "entä jos kaadut" , "entä jos pyörryt" , "entä jos kuolet" , "sun jalat ei kanna", "kaikki katsoo" ,"kaikki näkee sun läpi"..
Ikävä ihmisiä.. Huoli ihmisistä.. Silence, sulle toivon kaikkea hyvää, oon susta huolissani , toisaalta myös toiveikas, olet uskaltanut hakea apua. Toivon nin paljon , että saisit elämästä kiinni <3 Susta on tullu tärkeä, vaikka ei edes tunneta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti