jaarittelua..

Sorruin viiltelemäään, melkein puolen vuoden totaalisen tauon jälkeen ja sillonki tein yhden jäljen.. Kauhea morkkis, olen epäonnistunut!
Juteltiin tossa yhden laitoksen ohjaajan kanssa, ihana kun on joku kelle jutella, mutta tuli paska olo, kun piti kaikkea vanhaa paskaa käydä läpi.. Sitä kun sain kuulla kun itken, että minun pitäisi lopettaa ja olla normaali, koska äiti ei jaksa katsoa kun itken.. Tai sitä kun isäpuoli sanoi, että jos en lopeta viiltelyä hän kertoo ukille. Ja että olen siihen asti kotona kun lopetan..

Sain tuossa ennen joulua yhtenä yönä isäpuoleltani puhelun, jossa hän kertoi että jos en lopeta lääkkeiden syöntiä , niin minusta ei tule ikinä mitään. Pyörin kuulema kun toripulu jossain enkä älyä mistään mitään.. En muista milloin itkin yhtä paljon kun kuuntelin sitä jeesustelua yli puolituntia juuri ennen nukkumaan menoa.. (ja muutenki mun illat on yhtä helvettiä, pelkään nukkamana menoa ja muutenki..) Ja puhelun loppuun sanoi, että jos muutan takaisin kotiin voidaan harkita koiran ottamista.. Mietin koko puhelun ajan mielessäni , että pidä sinä se turpasi kiinni, kun et mistään mitään älyä.. Kyseinen henkilö sai minut sillon joskus 6 luokalla tuntemaan itseni lihavaksi ja ällöttäväksi ( olin n 155 pitkä ja painoin n 60 kiloa..) eli olin ihan normaali kokoinen.. Ja siitä alkoi sitten oksentelu ja ruokailujen välttäminen.. Mietin myös puhelun aikana ja jälkeen , että luuleeko hän että olen noin ostettavissa... nähtävään, mutta koska tämä henkilö on suuri syy miksen asu kotona, en todellakaan edes miettinyt kotiin paluuta. Ja toivon koko ajan mielessäni, että Rakkaalla Isäpuolellani kävisi edes hetken ajan mielessään semmoinen, että teinkö minä oikein kun soitin ja kerroin näitä tarkoin harkittuja elämän viisauksiani.

ARGHHH! vitutus. <3